Suunnittele uudestaan
Ketterää suunnittelua
vuodesta toiseen
Useimmilla organisaatioilla on aktiviteetteja, jotka toistuvat vuodesta toiseen: Sesonkeja, kampanjoita, määräaikoja, tapahtumia ja tehtäviä. Suunnittele uudestaan -toiminnon avulla voit helposti kopioida koko vuosikellosi tai haluamasi tapahtumat seuraavaan vuoteen. Uusi vuosisuunnitelma, jonka tekeminen on aikaisemmin vienyt aikaa, on hetkessä valmis.
Näin Plandisc helpottaa
uuden vuoden suunnittelua

Jotain vanhaa, jotain uutta
Suunnittele uudestaan -toiminnon avulla siirrät helposti toistuvat tapahtumat uuteen vuoteen. Vanhan suunnitelman kierrätys säästää aikaa ja resursseja, ja pienillä päivityksillä uusi vuosisuunnitelmasi on hetkessä valmis toimintaan.

Rakenna toimivan pohjan päälle
Kun käytät aikaisempaa vuosisuunnitelmaa pohjana, varmistat, että toimivat prosessit siirtyvät uuteen vuoteen. Samalla voit arvioida, missä voi parantaa, ja tehdä tarvittavat hienosäädöt suunnitelmiin. Näin varmistat selkeän jatkuvuuden toiminnassa, vuodesta toiseen.

Saa sujuva alku uuteen vuoteen
Uuden vuoden alku on usein hektinen ja täynnä uusia tavoitteita. Vuosisuunnitelma, josta näet ennalta toistuvat tapahtumat helpottavat huomattavasti uuden suunnittelua ja luo hyvän pohjan tulevalle toiminnalle.
Aina askeleen edellä
Ennakoi tulevia tapahtumia
Plandiscin uniikin rengasrakenteen ansiosta saat helposti kokonaiskuvan tapahtumista, jotka toistuvat vuosittain, kvartaaleittain, kuukausittain tai viikottain. Luo tapahtumat toistumaan automaattisesti ja saa:
- Sujuvuutta pitkän aikavälin suunnitteluun
- Kokonaiskuva toistuvista tapahtumista
- Vähemmän manuaalista työtä

Suunnitelma, joka
kehittyy vuosi vuodelta
Suunnittelu on tehokkainta silloin, kun rakennetaan sen varaan, mikä jo toimii. Vuosikellon avulla varmistat toiminnan suunnittelun jatkuvuuden ja johdonmukaisuuden vuodesta toiseen. Kehittämällä ja aktiivisesti päivittämällä vuosikelloasi, siitä tulee enemmän kuin työkalu - siitä tulee osa työskentely- ja yhteistyötapaasi.
Mitä asiakkaamme sanovat
Lue asiakkaidemme kokemuksia
Helpota vuosisuunnittelua ja tiedonjakoa Plandiscillä. Lue alta asiakkaidemme kokemuksia.
-
Plandiscin avulla olemme selkeyttäneet toimialan ja tiimien toiminnan johtamista, kehittämistä ja priorisointia, kun olemme tiivistäneet toimintaa visuaalisiin vuosikelloihin. Tiivistäminen on johtanut yhteisymmärryksen lisääntymiseen niin toimialan kuin tiimien toiminnasta ja painopisteistä. Yhteisymmärrys tukee keskinäistä yhteistyötä kokonaistavoitteiden eteen.
Anne Karkulahti
Helsingin yliopisto
-
Erittäin helppokäyttöinen, monipuolinen ja visuaalinen. Olemme saaneet Plandiscin avulla läpinäkyvyyttä prosesseihin, vastuulliset hahmottavat paremmin omiin velvollisuuksiinsa liittyvät aikataulut ja sisällöt. Vuotuisen syklin läpinäkyvyys mahdollistaa esim. parempaa resurssi- ja lomasuunnittelua. Se on myös hyvä muistilista tulevasta.
Hanna Kivimäki
Monetra Pirkanmaa OY
-
Hankimme Plandisc-työkalun parantamaan eri yksiköiden välistä tiedonkulkua ja pitkän aikavälin suunnittelua. Jokainen osasto tekee oman renkaansa ja nämä renkaat kerätään yhteiseen vuosikelloon. Tämä helpottaa merkittävästi pitkän tähtäimen suunnittelua sekä pienprojektien hallintaa.
Tuomo Tornberg
Terrafame OY
-
Isoimmat muutokset, jotka olen itse huomannut, liittyvät vanhojen powerpointilla kyhättyjen, kankeiden vuosikellojen ja vuosikellopohjien korvaaminen joustavalla ja erittäin näppärällä plandiscilla. Verrattuna vuosikellon jakaminen teamsin tiimin välilehteen on huomattavasti helpompi tapa näyttää ja tarkastella vuosikelloa, kuin mikään tapa powerpoint-pohjien kanssa. Myös vuosikellon syöttäminen suoraan sharepoint-sivustolle on selkeä etu.
Chris Heino
Jyväskylän kaupunki
Yli 80 000 käyttäjän valinta eri toimialoilta
Monipuoliset ominaisuudet,
jotka tehostavat suunnittelua
Yhteistyö
Kutsu yhteistyökumppaneita plandisciisi, jotta voitte yhdessä suunnitella tulevat tapahtumat, jakaa tietoa ja pitää silmällä tulevaa.
Jakaminen
Jaa vuosikello tiimillesi, tai koko organisaatiolle, varmistaaksesi, että tärkeät määräajat ja prosessit ovat kaikille selkeitä.
Integraatiot
Plandisc toimii yhdessä Microsoft Office -sovellusten sekä muiden toimistotyökalujen kanssa. Integraatiot helpottavat tiedonjakoa sekä vähentävät manuaalista työtä.
Vuosikellopohjat
Aloita oma vuosikellosi sujuvasti kätevien vuosikellopohjien avulla. Valitse sopiva mallipohja ja lisää vain omat aktiviteettisi.
Jaa tiedostoja ja linkkejä
Kokoa tärkeät tiedot vuosikelloon. Voit liittää aktiviteetteihin perustietojen lisäksi linkkejä ja tiedostoja. Näin kaikki tieto on helposti saatavilla yhdestä paikasta.
Joustava näkymä
Näytä suunnitelmasi haluamallasi tavalla. Voit valita ainutlaatuisen rengasmallin lisäksi listanäkymän, horisontaalin näkymän tai perinteisen kalenterinäkymän.
Hinnoittelu
Valitse teidän tarpeisiinne sopiva lisenssi eri tilausvaihtoehdoista. Haluatko kartoittaa tarpeitanne asiakasneuvojamme kanssa? Ota yhteyttä ja anna meidän auttaa sinua löytämään juuri teille sopiva ratkaisu.
Business
31
€ / kk Laskutetaan vuosittain
Suunnittele soolona ja jaa vuosisuunnitelmasi helposti muille. Saa kaikki perustoiminnot sujuvaan suunnitteluun.
-
Rajoittamaton määrä plandiscejä
-
1 käyttäjä
-
Jaettava julkinen näkymä
-
Vuosikellopohjat
Enterprise Lite
22
€ per käyttäjä / kk Laskutetaan vuosittain
Suunnittele yhdessä jakamalla plandiscejä ja renkaita muiden kanssa. Täydellinen pienille tiimeille.
-
Kaikki Business ominaisuudet
-
2-4 käyttäjää
-
Käyttäjähallinta
-
Enterprise-käyttäjäryhmät
-
Yhteistyötoiminnot
-
Enterprise-ohjauspaneeli
-
Enterprise-väriteema
-
Omat mallipohjat koko tiimin käyttöön
Enterprise
Tarjous
Joustava ja teidän tarpeisiinne räätälöity kokonaisratkaisu ja täysi asiakastuki. Sopii isoille tiimeille tai organisaatioille.
-
Kaikki Enterprise Lite ominaisuudet
-
Räätälöity kokonaishinta
-
Räätälöity käyttökoulutus
-
Joustava lisenssimalli, joka vastaa tarpeitanne
-
Yksi yhtenäinen ratkaisu koko organisaatiolle
Kysymyksiä?
Haluatko tietää lisää, miten Plandisc voi auttaa teitä selkeyttämään suunnittelua ja tehostamaan tiedonjakoa? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja saa vastaus kaikkiin kysymyksiisi.
Voit vaihtaa vuotta vuosikellossasi siirtymällä oikean yläkulman asetuksiin ja valitsemalla haluamasi vuoden. Voit myös napsauttaa vuotta suoraan navigoinnissa, jos se on näkyvissä, ja valita toisen vuoden avattavasta valikosta.
Jos vuosikello ei näytä oikeaa vuosilukua, vuosikelloa ei ole siirretty oikeaan vuoteen. Voit vaihtaa vuosiluvun plandiscisi asetuksissa.
Plandisc on joustava työkalu, jota hyödynnetään monilla eri toimialoilla. Monet käyttäjistämme työskentelevät hallinnon, henkilöstöhallinnon, markkinoinnin, koulutuksen, projektinhallinnan ja taloushallinnon parissa.
Kokoa erilaiset aktiviteetit yhteen vuosikelloon tai luo useita vuosikelloja eri kokonaisuuksille. Kun tarkastelet vuosikelloa, suodata näkymää renkailla, aktiviteettiryhmillä ja tunnisteilla. Tarpeen mukaan vaihda näkymää rengasmallista listanäkymään, kalenterinäkymään tai horisontaaliseen näkymään.